Ensi-ilta

Kuva Tapio Aulu

Ensi-ilta.
Vihdoin, vihdoin, vihdoin. Nyt se on valmis. Tai sen täytyy olla. Ei. SE ON VALMIS.

Olo on mahtava. Olen niin tyytyväinen tähän juttuun. Se on paras mahdollinen. Meillä on timantti esitys josta ihmiset varmasti tykkäävät. Juttu on vauhdikas ja yllättävä ja silti se koskettaa. Tämä juttu on ennakoissa käännyttänyt jo kaksi musikaalivihaajaa. Ja se on iso juttu.

Kuvassa Matti Leino, Sinikka Salminen ja Lotta Huitti. Kuva Tapio Aulu

Ensi-ilta on aina ladattu täyteen odotuksia. Silloin esityksen pitäisi olla valmis ja sen pitäisi osua maaliin. Joskus jännitys vie kuitenkin keskittymisen väärille raiteille ja saattaa olla että ns. seisoo itsensä vieressä koko esityksen ajan eikä missään vaiheessa pääse roolihenkilönsä sisälle. Välttämättä katsoja ei huomaa eroa, mutta esiintyjä kyllä huomaa. Itse yritän ajatella että en edes tähtää ensi-iltaan. Se on vain maaliviiva jonka jälkeen alkavat itse esitykset.

Pahinta on ensi-ilta esitystä edeltävä päivä. Ikinä aika ei kulje niin hitaasti kuin silloin. Ruoka ei maistu, mutta on pakko syödä koska muuten ei pysty vetämään esitystä läpi. Vähän helpottaa kun vihdoin iltapäivällä pääsee teatterille ja näkee työkaverit jotka jännittävät yhtälailla. Sen takia harjoitellaan että esityksen pystyy vetämään läpi vaikka pulssi olisi kahdessasadassa alusta loppuun. Silloin kun jännittää ei voi muuta kuin mennä repliikki kerrallaan, kohtaus kerrallaan, yrittää kohdata vastanäyttelijä lavalla ja jossain vaiheessa huomata että on kiitokset ja oho ensi-ilta on ohi.

Kuvassa vasemmalla Katariina Kuisma-Syrjä. Lattialla Liisa Peltonen, Matti Leino, Aleksi Aromaa ja Miikka J Anttila. Kuva Tapio Aulu

Toivon todella että ihmiset nauttivat ja löytävät tämän esityksen sillä itse ainakin nautin ja tämä on juuri sellaista teatteria jota itse haluaisin mennä katsomaan.

Kuva Tapio Aulu

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Kulissien takana

Nyt takana on jo kuusi läpimenoa. Läpimenot ovat olleet omalta osaltani vielä huojuvia. Yhtenä iltana tuntui että ykköspuolisko asettui paikoilleen, seuraavassa läpimenossa ykköspuolisko oli hatara ja kakkospuolisko tuntui valmiimmalta. Välillä kohtauksiin löytyi uusia asioita ja kun seuraavana iltana yritin toistaa niitä niin tuntui että meni ihan metsään. Kokonaisuutena jokainen läpimeno vei esitystä kuitenkin eteenpäin.

Läpimenojen jälkeen saamme aina ohjaajalta palautteen. Huomiot voivat olla yksittäisissä repliikeissä tai koko kohtauksen rytmissä. Samoin tässä vaiheessa valoja ja ääniä asetellaan lopullisille paikoilleen. Jotkut asiat pystytään sopimaan kun taas toisia asioita on vielä harjoiteltava.
On tärkeää että töitä tehdään loppuun saakka ja on hyvä että ihmiset sanovat ääneen jos jossain kohtauksessa on epämääräisyyttä. Sen kyllä tunnistaa kun kohtaus asettuu paikalleen ja asiat ovat oikeissa suhteissa toisiinsa. Kyse voi olla ihan pienistäkin viilauksista. Voi myös olla että joillekin asioille on tullut sokeaksi. Esim. toisen puoliajan alku. Itselläni oli siinä hankala olla. En löytänyt syytä tekemiseeni ja toistin vain jotain joka oli jossain vaiheessa harjoituskautta siihen syntynyt. Ilmaisin asian ääneen ja mietimme miten tilanteen voisi ratkaista. Ja kun ratkaisu löytyi niin tuntui että se oli puuttuva palapelin palanen, joka sopi kokonaisuuteen ja kirkasti roolihenkilöni kaarta.

Näyttelijät kuuntelevat ohjaajan palauttetta lämpiössä.
Näyttelijät kuuntelevat ohjaajan palauttetta lämpiössä.

Keskiviikkona meillä oli jo katsojia. On todella hyvä että ensimmäiset yleisöt tulevat hyvissä ajoin ennen ensi-iltaa jotta pääsee tunnustelemaan ihmisten reaktioita. Yleisö on iso osa esitystä ja esitys elää yleisön mukana. Sen takia elokuvaa ja teatteria ei voi verrata, sillä kun elokuva on valmis se on valmis eikä muuksi muutu. Teatteriesitys on aina erilainen ja virittyy kulloisenkin yleisön mukaan. Vaikka harjoituskaudella kohtauksiin rakennetaan tarkat radat joita toistetaan, niin kohtausten sisällä asiat muuttuvat. Valmiin esityksen esittäminen on jatkuvaa läsnäoloa. Siinä aistii yleisön mielialaa ja vastanäyttelijöiden viritystä.

Valmis esitys ei ole kiinni vain näyttelijöistä. Kulissien takana meitä auttavat monen eri osa-alueen ammattilaiset jotka mahdollistavat muunmuassa kuin taikaiskusta vaihtuvat vaatteet.

Pukija Emmi Oravainen vastaa roolivaatteiden huollosta ja auttaa näyttelijöitä pikavaihdoissa. Itselläni on yksi hyvin nopea vaihto, jossa pitää saada kengät jalasta ja vaihtaa koko kostyymi uuteen. Aikaa siihen ei juuri ole. Vastaavanlaisia pikavaihtoja on esityksen aikana monta. Pukija Emmillä on varmasti yhtä tarkka koreografia lavan takana kuin meillä on näyttämöllä sillä vaihtoja tapahtuu kummallakin puolella lavaa ja välillä kulissien takana tai lavan takana olevalla käytävällä sekä kerran näyttämöllä.

Pukija Emmi Oravainen huoltaa esityksessä käytettäviä vaatteita.
Pukija Emmi Oravainen huoltaa esityksessä käytettäviä vaatteita.

Pikavaihdon jälkeen tarvitsen seuraavaan kohtaukseen leikkuulaudan jonka päällä on kaksi tomaattia ja puukko. Ja jotta ehdin oikealla iskulla sisään pikavaihdon jälkeen niin tarpeistonhoitajamme Maria Myrskyvuori odottaa minua näyttämön sivussa ja ojentaa minulle tarvitsemani välineet. Maria hoitaa tarpeistoa ja vastaa siitä että jokaisella 15 näyttelijällä on tarvitsemansa rekvisiitta aina oikeassa paikassa valmiina käytettäväksi. Lavan sivuilla on ns. tarpeistokärryt ja kärryissä on yleensä nimikoidut tarpeistolaatikot joissa säilytetään jokaisen henkilökohtaisia tarpeistoja esim. silmälasit, puhelin, nuija, silmätipat jne. Ja voin kertoa että tavaraa on paljon. Maria on hankkinut tai itse valmistanut kaiken musikaalissa käytettävän tarpeiston.

Näyttämömies Pirita Kervinen ja tarpeistonhoitaja Maria Myrskyvuori kuuntelevat ohjaajan palautetta.
Näyttämömies Pirita Kervinen ja tarpeistonhoitaja Maria Myrskyvuori kuuntelevat ohjaajan palautetta.

Vaihdoissa auttavat myös kampaaja-maskeeraaja Liisa Sormunen ja Oona Sihvonen. Tahti on kova ja peruukkeja kiinnitetään ja irrotetaan nopeassa tahdissa. En edes tiedä kuinka monta peruukkia tässä näytelmässä käytetään, mutta paljon niitä on. Osan peruukeista Liisa Sormunen on valmistanut itse alusta saakka tai muokannut vanhoista. Myös kaikki viikset ovat Liisan käsialaa. Peruukkeja täytyy esitysten väleissä huoltaa.

Ja koska jokainen esitys on erilainen, niin valoja ja ääniä ei voi hoitaa tietokone vaan yleisön takana valo- ja äänipöydän takana istuvat valosuunnittelija Hannu Suutari ja äänisuunnittelija Timo Pönni sekä videosuunnittelija ja äänimestari Veikko Pulli. He ovat hyvin olennainen osa työryhmää. Hannu on ollut alusta saakka mukana harjoituksissa ja suunnittelut valaistusta. Katsoja ei välttämättä edes huomaa miten suuri merkitys valoilla on. Ne eivät pelkästään valaise vaan ne luovat suurelta osin kohtauksen tunnelmaa ja intensiteettiä. Hannu valaisee näyttelijät, mutta näyttelijöiden on myös itse osattava hakeutua valoon. Välillä lavalla voi olla vaikeaa hahmottaa missä valon raja kulkee, mutta muunmuassa näitä asioita käydään palautteissa läpi.

Timo Pönni vastaa kaikesta äänestä mitä esityksessä kuullaan. Sekä bändin ja laulun välisistä balansseista, että jokaisen 15 näyttelijän nappimikistä plus vielä kaikki musikaalissa tarvittavat tehosteäänet kuten ovikello, puhelimenpirinä ym. joiden on tultava aina oikealla iskulla oikeaan kohtaan. Jossain palautteessa Timo toivoi omistavansa kolmannen käden jotta voisi miksata erään kappaleen haluamallaan tavalla. Itse en tiedä äänipöydistä mitään mutta voin uskoa että kovin montaa hengähdyshetkeä Timolla ei esityksen aikana ole.

Veikko Pulli vastaa projisiokankaalle heijastettavista kuvista ja videoista. Kuvien ja videoiden on toimittava yhteen Hannun valojen ja tietenkin lavan tapahtumien kanssa. Ensi-illan jälkeen Veikko ajaa esityksissä sekä valot että projisoinnit

Lisäksi esityksessä on mukana näyttämömestari Timo Lindstén joka vastaa aikalailla koko esityksestä ja kaikkien turvallisuudesta. Timo käyttää esirippua ja ajaa nostinta joka laskee ja nostaa näyttämötornissa olevia lavasteita. Hänellä on apuna näyttämömies Pirita Kervinen ja yhdessä he ovat mukana kaikissa vaihdoissa. Muunmuassa takaa-ajo kohtauksessa Timo ja Pirita kääntävät auton parikin kertaa ympäri koska sivunäyttämöt ovat niin pienet ettei autoa voi kääntää ajamalla vaan se on käännettävä nostamalla eikä aikaa ole paljon.

Näyttämön sivussa jokaisen esityksen seuraa järjestäjä-kuiskaaja Henna Mäkelä. Henna varmistaa että kaikki esiintyjät ovat paikalla. Hän myös tarvittaessa kuiskaa (harvemmin kyllä kuiskaus kuuluu eli sanoo ääneen) jos näyttelijät unohtavat repliikkinsä. Kuiskaajan läsnäolo on todella tärkeä. Se antaa varmuuden, että esitys jatkuu vaikka lavalla tapahtuisi näyttelijän pahin painajainen eli bläkäri eli täydellinen muistikatkos.

Oona Sihvonen tekemässä kampausta.
Oona Sihvonen loihtii kampausta.

Valmiissa esityksessä on monta liikkuvaa osaa ja jotta esitys kulkisi katkeamattomana alusta loppuun, jokaisen osa-alueen on toimittava yhteen.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Tahti kiristyy ja kovalevy täyttyy.

Musikaali alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa. Vielä se ei ole valmis, mutta kaikki elementit ovat olemassa. Enää ne pitää saada toimimaan yhdessä.

Maanantaina työryhmään liittyi neljä muusikkoa. Aluksi kävimme heidän kanssaan läpi jokaisen biisin muutamaan kertaan. Siihen meni noin kaksi harjoitusta. Seuraavaksi lähdimme kahlaamaan koko juttua läpi sillä musikaalissa on paljon enemmän musiikkia kuin pelkästään laulettavat kappaleet ja iskut pitää saada tarkoiksi. Kapellimestari Antti Paranko on alusta saakka ollut harjoituksisssa mukana ja tuntee lavan tapahtumat. Antti laskee kaikki biisit käyntiin ja muutenkin toimii tulkkina lavan ja soittajien välissä sillä bändi on sijoitettu näyttämön molemmille laidoille kolmen metrin korkeuteen eikä näkyvyyttä ja kuuluvuutta välttämättä ole.

Kuvassa kapellimestari Antti Paranko, rumpali Lauri Malin ja näyttelijä Maiju-Riina Huttunen tauolla lämpiössä.
Kuvassa kapellimestari Antti Paranko, rumpali Lauri Malin ja näyttelijä Maiju-Riina Huttunen tauolla lämpiössä.

Nyt ollaan harjoituksissa siinä vaiheessa että kovalevy alkaa olemaan täysi eli muistikapasiteetti alkaa olla käytetty. Tuntuu että mitään uutta ei enää tartu päähän. Kohtausharjoituksissa pienet muutokset eivät enää meinaa jäädä mieleen. Koko jutun hallintaan menee niin paljon aivotilaa. Rämpiessämme musikaalin kakkospuoliskoa bändin kanssa läpi olin totaalisesti unohtanut yhden kohtauksen. En muistanut siitä ennen lavalle menoa oikeastaan mitään. Seisoin sivunäyttämöllä ja tiesin, että seuraavan kohtauksen jälkeen menisin lavalle, mutta aivot tilttasivat niin etten muistanut mitä kohtauksessa tapahtuu. Ihan totaalinen muistikatkos. Mutta päästessäni lavalle ja kohtauksen edetessä muisti palaisi pätkittäin. Ensin muistin että menen pöydän luokse ja kuuntelen puhelimen vastaajassa olevat kolme viestiä, sitten vastanäyttelijä kysyy kysymyksen johon vastaan, sitten toinen vastanäyttelijä tuo postikortin jonka otan käteeni ja niin edespäin. Kaikki asiat olivat siis päässäni muistissa, mutta hetkeä ennen kohtausta olin ihan pihalla. Kovalevy on täynnä. Nyt pitäisi saada paljon toistoa ja koko jutun läpimenoja, että asiat varmistuisivat ja jäisivät lihasmuistiin.

Yhtenä päivänä treenasimme sängyn polttamista. Tai itseasiassa näyttämömestari Timo Lindstén sytyttää sängyn palamaan ja oma tehtäväni on sammuttaa se. Tai jos totta puhutaan niin näyttämömestari myös sammuttaa sängyn, mutta minun tehtäväni on saada tilanne näyttämään siltä, että sammutustyöt hoidan minä. Tulenkäsittely lavalla onkin aina aika spesiaali tilanne. Silloin on pakko tiputtaa roolihahmo hetkeksi ja keskittyä vain ja ainoastaan toimimaan niin kuin on opastettu ja harjoiteltu. Tulen kanssa kun ei voi pelleillä. Lisähaastetta tässä jutussa tuo se, että sängyn palaminen on sävelletty. Eli kaiken on tapahduttava määrämitassa ja musiikin rytmissä. Tärkeintä on kuitenkin pitää itsensä suojassa sillä esimerkiksi hiuslakka jota käytetään kampauksissa syttyy herkästi.

FullSizeR1

FullSizeR2
Sängyn sammutusta.

Perjantaina oli vihdoin ensimmäinen valmistava harjoitus. Läpimenossa oli mukana myös valokuvaaja joka otti kuvat käsiohjelmaa varten ja sen takia kaikilla oli oltava kaikki roolivaatteet, peruukit, kampaukset ja maskit. Viikon aikana kaikki naiset olivat käyneet koemaskissa ja kampauksessa. Esityksissä kampauksista huolehtii kampaaja-maskeeraaja Liisa Sormunen ja häntä avustava Oona Sihvonen, mutta meikeistä huolehtivat näyttelijät itse. Ensimmäistä kertaa kun yrittää jäljitellä itselle suunniteltua meikkiä niin siihen saa äkkiä uppoamaan tunnin, mutta onneksi sekin nopeutuu toistojen kautta.

Esimerkkikuvat naisnäyttelijöiden silmämeikeistä.
Esimerkkikuvat naisnäyttelijöiden silmämeikeistä.

Läpimenosta jäi hyvä olo. On mahtavaa, kun saa uusia oivalluksia keskellä kohtausta. Kaikkia motiiveja ja ajatuksia ei vain voi löytää tekstiä lukemalla ja analysoimalla vaan ne täytyy elää ja kokea lavalla. Välillä harjoituksissa mennään ihan metsään. Voi olla, että jokin kohtaus ei toimi vaikka sitä harjoittelisi kuinka paljon, mutta sitten jokin ajatus loksahtaa paikoilleen ja yhtäkkiä kaikki onkin täysin kirkasta ja loogista. Yleensä ongelma on se, että on ajatellut asiat liian monimutkaisesti. Mitä yksinkertaisempi ja selkeämpi ajatus, sitä paremmin se välittyy myös yleisölle.

Vaaterekit näyttämön takana olevalla käytävällä.
Vaaterekkejä ja peruukkipiste näyttämön takana olevalla käytävällä.

Kulunut viikko oli rankka. Sekä henkisesti että fyysisesti. Jatkuva keskittyminen ja suuret desibelit ovat uuvuttava yhdistelmä. Pää askaroi näytelmän parissa sen verran ahkerasti, että iltaisin on vaikea saada unen päästä kiinni. Mutta se kuuluu tähän vaiheeseen. Vajaa pari viikkoa ensi-iltaan. Tässä vaiheessa ruuvia kiristetään ja juttu alkaa yhteisellä ponnistuksella muotoutumaan esitykseksi. Me olemme juuri nyt todella hyvässä vaiheessa. Perjantain läpimeno oli jo hyvä läpimeno. Joskus tässä vaiheessa voi olla että juttu on aivan levällään. Meillä on hyvin aikaa tehdä viimeiset viilaukset ja varmistukset. Ja tästä eteenpäin meillä on joka päivä läpimeno aina ensi-iltaan saakka.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Vaihdot

Musikaalissa on monta tapahtumapaikkaa. Pepan asunto, dubbausstudio, katu, asianajajan toimisto, oikeussali ym. Vaihdot paikasta toiseen tapahtuvat yleensä kohtausten välissä mutta joskus myös kohtausten sisällä ja jotta vaihdot tapahtuisivat mahdollisimman kitkattomasti eikä yleisön tarvitsisi istua liian pitkään pimeässä kuunnellen vaihtomusiikkia ja katsella mustiin pukeutuneita ihmisiä liikuttelemassa lavasteita, niin niitä pitää harjoitella. Huonosti toimivat vaihdot vaikuttavat koko esityksen rytmiin. Mitä sulavammin liikutaan tapahtumapaikasta toiseen, sitä jouhevammin koko juttu etenee.

Kävimme viime viikolla koko musikaalin läpi keskittyen etupäässä juuri vaihtoihin. Se on aikamoista rämpimistä ja vaatii kaikilta pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä kun kohtausten vaihtoja hinkataan uudestaan ja uudestaan. Vaihdoissa pyritään eliminoimaan kaikki turha liike ja kaiken on sujuttava kuin tanssi. On sovittava tarkasti kuka tuo mitäkin lavalle. Mööbeleille on lattiaan merkitty tarkat paikat, jotta ne ovat valojen kannalta oikeassa paikassa. Sen lisäksi pöydät ja sängyt kulkevat renkailla jotka lukitaan jotta esineet pysyvät paikoillaan.

Lattiaan merkitään paikat liikkuville kalusteille.
Lattiaan merkitään paikat liikkuville kalusteille. (2:1 tarkoittaa toisen puoliajan ensimmäistä kohtausta)

Yleensä vaihdot hoitavat näyttämömiehet, mutta koska meillä on niin pieni henkilökunta niin vaihdoissa auttavat myös pukija, rekvisiitan hoitaja ja ne näyttelijät jotka ehtivät. Muunmuassa Pepan asunnossa on niin paljon kalusteita ja isoja elementtejä, että kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat niihin vaihtoihin.

Kuva takaa-ajo kohtauksen harjoituksista.
Kuva takaa-ajo kohtauksen harjoituksista.

Tulevana perjantaina on ensimmäinen valmistava harjoitus ja sen vuoksi vaihdot on saatava toimimaan. Keskeytyksiä voi silloin vielä tulla, mutta päätavoitteena on päästä näytelmä läpi. Vasta ensimmäisistä kunnon läpimenoista tiedetään esityksen kesto. Keväällä kellotimme läpimenot, mutta nyt kun mukana on bändi ja ainakin osa vaatteista ja muutenkin kun kohtausten rytmit ovat harjoitusten myötä muuttuneet, niin vasta perjantaina olemme astetta viisaampia keston suhteen. Yleensä ensimmäiset läpimenot ovat pitkiä ja esitys tiivistyy ja lyhenee toiston kautta. Harvemmin joudutaan tekemään mitään radikaaleja lyhennyksiä. Tämä juttu kestää arviolta noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen.

Harjoituskauteen sisältyy kolme valmistavaa harjoitusta, jossa tärkeimmät olosuhteet ja välineet ovat varsinaisen esityksen kaltaisia. Valmistavien jälkeen tulevat kolme pääharjoitusta jossa lavastus, valaistus, tehosteet, musiikki, avustajat, puvusto, tarpeisto ja muut lopulliseen esitykseen kuuluvat seikat ovat samat kuin esityksessä. Viimeisen pääharjoituksen tulee jatkua kuin esitys. Sitä ei saa keskeyttää.

Pasi Lehtinen asentaa Mikko Töyssylle langatonta mikkiä.
Pasi Lehtinen asentaa Mikko Töyssylle langatonta mikkiä.

Saimme myös langattomat mikrofonit käyttöömme. Mikki teipataan poskeen ja itse lähetin piilotetaan vaatteiden alle ns. mikkipussiin. Mikkivöitä jossa pussi on kiinni on paljon erilaisia niin että lähettimen voi sijoittaa esimerkiksi lapaluiden väliin, reiden ulkosyrjälle tai kylkeen. Lähetin on yllättävän suuri mötikkä ja sen paikka täytyy ajatella niin että se häiritsee mahdollisimman vähän. Jos esimerkiksi jossain kohtauksessa makaa selällään, ei ole erityisen mukavaa jos lähetin on selänpuolella. On hyvä että mikit tulevat käyttöön jo näin aikaisessa vaiheessa, jotta niiden kanssa tottuu olemaan.

Petja Lähde
Petja Lähde näyttelee musikaalissa mm. Ambitea, matadoria, norjalaista ja lääkäriä.

Itse odotan jo malttamattomana läpimenoja. Vasta läpimenoissa asiat selkiytyvät. Kun harjoitellaan yksittäisiä kohtauksia, niihin lähtee aina ns. nollasta. Oikeastihan edellisen kohtauksen tapahtumat vaikuttavat aina seuraavaan ja esityskierrokset voivat olla paljon suuremmat kuin mitä harjoituksissa on ajatellut. Koko jutun läpimenoissa oppii myös säätelemään energiaa. Yhden kohtauksen voi jaksaa paahtaa sata lasissa, mutta kahta ja puolta tuntia ei pysty meuhkaamaan pää punaisena vaan jossain on oltava suvanto kohtia.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Kunnonkohotusta ja aivojumppaa.

Apuaaaa, miten tämän kaiken voi muistaa. Edellisessä kirjoituksessa rehvastelin kuinka helppo on oppia repliikit. Mutta sitten se kaikki muu!!! Viime viikolla käytiin läpi ensimmäistä puoliaikaa ja jo keväällä sain paukutettua päähäni repliikit, mutta toinen puolisko jäi vähän hatarammalle pohjalle. Ja nyt kun tämän viikon keskityimme kakkospuoliskon kohtauksiin, niin apua, yhtäkkiä tajusin, että opeteltavaa ja muistettavaa on todella paljon. Ylipäätään hallittavia asioita on niin valtava määrä, että tällä hetkellä tuntuu, etten mitenkään voi muistaa sitä kaikkea. Mekaanisesti repliikkien tankkaus päähän hauki on kala -menetelmällä on vielä iisiä hommaa, mutta sitten siihen päälle pitää lisätä vielä kaikki toiminta. Repliikit pitää oppia ikään kuin kahteen kertaan, ensin vain päntätä päähän, mutta lopullisesti ne jäävät mieleen vasta kun ne pystyy sitomaan liikkeeseen ja näyttämöllisiin tapahtumiin. Ja tuntuu, että tässä kyseisessä näytelmässä on todella paljon tapahtumia. Lavalla ei juurikaan ehdi puhaltamaan tai lepäilemään vaan koko on mentävä eteenpäin.

Viime viikolla äänitimme musikaalia varten mm. roolihenkilö Ivanin puhelinviestit. Kuvassa ohjaaja Maiju Sallas ja näyttelijä Lasse Sandberg.
Viime viikolla äänitimme musikaalia varten mm. roolihenkilö Ivanin puhelinviestit. Kuvassa ohjaaja Maiju Sallas ja näyttelijä Lasse Sandberg.
Sivunäyttämöllä on vielä jonkin verran tilaa. Kuvan vasemmassa alareunassa näyttämömestari Timo Lindstén ja näyttämömies Pirita Kervinen.
Sivunäyttämöllä on vielä jonkin verran tilaa liikkua. Syksyn aikana tila kuitenkin pienenee oleellisesti kun sinne varastoidaan kahden muun näytelmän lavasteet. Kuvan vasemmassa alareunassa näyttämömestari Timo Lindstén ja näyttämömies Pirita Kervinen.

Viime keväänä tuskailin, että mitenkähän kunto kestää, mutta harjoituksissa tehtävä toisto käy aerobisesta treenistä. Toistamme kohtauksia ja lauluja niin monta kertaa, että läpimenot ja esitykset tuntuvat siihen verrattuna jo helpolta, kun kohtaukset mennään vain kertalleen läpi. Mutta ihan rapakunnolla tästä ei selviä. Ei siinä mitään maratonin kaltaista urheilusuoritusta joudu tekemään, mutta kympin juoksulenkki voisi olla jo lähellä. Muutama vuosi sitten teimme Vanaja-saliin Koirien Kalevalan ja se oli todella liikunnallinen esitys. Eräs näyttelijämme käytti sykemittaria ja sen mukaan tämä näyttelijä kulutti yhden esityksen aikana 900 kaloria. En usko että tässä jutussa kuluu ihan noin suuria kalori määriä, mutta ihan pelkillä leposykkeillä siitä ei kyllä selviä.

Joskus jaksoin kovienkin harjoitusten jälkeen lähteä vielä salille, mutta ei tänä päivänä. Olen joka päivä kaatunut harjoitusten jälkeen suoraan sänkyyn ihan naattiina. Roolihenkilöni Pepa on sen verran energinen nainen ja reagoi asioihin isosti, että toistaminen käy kuntoilusta. Ja se on ihanaa. Saa roiskia menemään ilman että täytyisi pidätellä. Ehkä se on myös espanjalainen tempperamentti joka antaa luvan reagoida voimakkaasti ja hermoromahduksen partaallahan tässä ollaan. Ei silloin voi olla liian hillitty.

En ole koskaan aikaisemmin ollut ratikan kyljessä. Olo on kuin Carrie Bradshawlla.
Olen päässyt ratikan kylkeen =)

Kohtaukset menevät harjoituksissa kovalla vauhdilla eteenpäin. Ihanaa kun asiat loksahtelevat paikoilleen ja ymmärtää koko ajan paremmin miksi roolihenkilö toimii niinkuin toimii. Musikaalin teksti on mielestäni loistava ja yksi parhaita tekstejä joita olen päässyt tekemään. Se on todella hauska ja ajoittain hyvinkin farssimainen, mutta koko ajan pinnan alla on oikea ihminen, joka tuntee ja hengittää. Jätetty nainen, joka yrittää selviytyä. Mahtavaa saada näytellä tällaista tekstiä, jossa tapahtuu hengästyttävä määrä asioita ja keskiössä on kuitenkin Pepan tarina. Olen ihan rakastunut tähän hahmoon. Voimakas ja räjähtelevä nainen, joka on kaikessa äärimmäisyydessään todella sympaattinen. Roolihahmo antaa vapauden sellaiseen ilmaisuun, jota en ole aikoihin päässyt näyttämöllä tekemään. Tätä juttua on varmasti ilo esittää.

Ja vielä kun ympärillä on näin ammattitaitoinen ja mukava työporukka. On ihanaa kun asioita ei tarvitse jäädä pohdiskelemaan vaan kaikki lukevat toisiaan ja reagoivat ja tekevät ns. tarjouksia joihin on helppo tarttua ja jotka taas auttavat omassa työskentelyssä. Roolitus on mennyt täydellisesti nappiin. En voisi kuvitella musikaalin hahmoja kenenkään muiden näyttelemiksi. Harjoituksissa on niin hyvä meininki että välillä emme meinaa muistaa pitää edes ruokapausseja.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Työn touhussa taas ja edelleen olen sitä mieltä, että tästä tulee paras juttu ikinä.

Syksyn aloitus on teattereissa aina vähän rikkonaista sillä jotkut näyttelijät ovat kesäteattereissa ja kesäteattereiden esityskausi on viime vuosina venynyt pitkälle elokuuhun ja se tarkoittaa sitä että osa näyttelijöistä ei pääse ensimmäisellä viikolla kaikkiin harjoituksiin. Tämä taas aiheuttaa harmaita hiuksia ohjaajalle, joka suunnittelee harjoitusaikataulut. Ei voida harjoitella kuin niitä kohtauksia josta ketään ei puutu, sillä puuttuvan näyttelijän kanssa on turhauttavaa yrittää näytellä. Kummasti pääsimme silti viikon aikana kaikki ykköspuoliskon kohtaukset läpi, vaikkakin hyppien epäkronologisesti kohtauksesta toiseen.

Harjoitukset alkoivat päänäyttämöllä oikeissa lavasteissa, kun keväällä vielä harjoittelimme harjoitussalissa jonka lattiaan oli teipeillä merkitty lavasteiden paikat. Keväällä hahmottelimme kohtauksia ja tansseja, nyt tähtäimessä on kuukauden päässä häämöttävä ensi-ilta ja sen huomaa työtahdissa. Harjoitusilmapiiri on selkeästi päämäärähakuisempaa ja keskittyneempää.

IMG_7207
Tanssiharjoitukset keskeneräisissä lavasteissa.

Kun kaksiosainen työpäivä pyörähtää käyntiin, niin sitä vastaan ei auta taistella. Se imaisee mukaansa ja yhtäkkiä tuntuu kuin kesää ei olisi välissä ollutkaan. Kun käy töissä kaksi kertaa päivässä neljä tuntia kerrallaan, niin mieli ei pääsee irtautumaan jutusta ollenkaan, vaan pää prosessoi kaiken aikaa. Kuulostaa näin kirjoitettuna kauhealta, mutta oikeasti se on aika ihanaa. Saa luvan kanssa humahtaa toiseen maailmaan. Itselläni henkilökohtaisesti tuntui kuitenkin olevan pienoisia käynnistysongelmia. Ihan kuin olisi ollut kokovartalokipsissä ja pää jäässä. Onneksi se ei kestänyt kuin pari ensimmäistä päivää. Jotenkin sain itseni käyntiin ja loppuviikkoon mentäessä olo rentoutui huomattavasti ja sai taas vähän roolihenkilöstään kiinni.

Usein kysytään, miten näytteljät pystyvät muistamaan repliikkinsä. Ainakin omalla kohdallani voin kertoa, että tekstin opetteleminen on yksi helpoimmista asioista työssäni. Hankalampaa on kuulla mitä vastanäyttelijä sanoo ja ymmärtää mitä itse sanoo. Itselläni ei ole koskaan (koputan puuta) ollut vaikeuksia tekstin oppimisessa. Itse asiassa nautin siitä vaiheesta kun tekstiä saa päntätä päähän. Esimerkiksi laulujen sanat. Olin päättänyt kesän aikana opetella kaikkien omien kappaleitteni sanat, sillä tiesin että se helpottaa töiden aloittamista olellisesti kun ei tarvitse enää kantaa nuottipapereita kohtauksissa mukana. Ja kun loppukesästä aloin harjoittella niitä, niin huomasin että osasin ne jo, vaikka keväällä en todellakaan ollut yrittänyt painaa niitä mieleeni. Sanat olivat tarttuneet päähäni vahingossa. Näytelmän tekstiä opettelin jo keväällä ja sen palauttaminen kahden kuukauden tauon jälkeen oli myös yllättävän helppoa.

Muutama vuosi sitten teimme näytelmän nimeltä Deadline. Koko juttu alkoi roolihenkilöni monologilla jonka pääaiheena oli peliteoria ja matemaattiset kaavat. Muistan miten kutkuttavaa oli paukuttaa tekstiä päähän ja hallita niin hankalaa kieltä. Hyvää muistitreeniä oli myös se, kun teatteri koulussa teimme kokonaisen näytelmän italiaksi, vaikka kukaan meistä ei osannut puhua italiaa. Ei edes ohjaaja. Siinä oli muisti koetuksella kun piti muistaa repliikkejä kielellä jota ei osannut. Italiankielinen teksti teki niin syvän muistijäljen, että muistan edelleen siitä pitkiä pätkiä, vaikka normaalisti näytelmien tekstit katovat päästä hyvinkin nopeasti esityskauden päätyttyä.

Elomessujen ulkolavalla
Elomessujen ulkolavalla.

Viikko huipentui Elomessuihin ja Verkatehtaan alue täyttyi kojuista ja messuvieraista. Teatterilla oli avoimet harjoitukset joita halukkaat pääsivät seuraamaan ja ihan mukavasti oli väkeä liikkeellä. Lauantaina meillä oli kolme kertaa 45 minuutin avoimet harjoitukset ja sunnuntaina kaksi kertaa. Molempina päivinä oli myös ulkolavalla vartin mittainen show.

Lunttilaput ulkolavan esitystä varten.
Lunttilaput ulkolavan esitystä varten.

Avoimista harjoituksista jäi hyvä maku suuhun. Yleisön edessä harjoitteleminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Toisaalta pitäisi antaa asiasta kiinnostuneille realistinen kuva siitä, miten teatterissa työskennellään, mutta samalla olisi hyvä että yleisö innostuisi näkemästään ja ostaisi lipun nähdäkseen valmiin esityksen. Joskus on käynyt niinkin, että avoimissa harjoituksissa näytellään harjoittelemista tai esitetään valmiita kohtauksia ja sehän ei anna oikeaa kuvaa harjoittelemisesta, sillä joskus harjoitusten seuraaminen voi olla hyvinkin pitkästyttävää, kun hiotaan pieniä yksityiskohtia uudestaan ja uudestaan. Mielestäni me pystyimme viikonlopun aikana harjoittelemaan rennosti yleisön kanssa. Harjoitustilanne oli oikea ja kohtaukset menivät oikeasti eteenpäin.

Hyvillä mielin voi paketoida ensimmäisen työviikon. Nyt voi parin päivän ajan antaa äänen ja kehon levätä. Alkavalla viikolla taitavat olla jo kaikki näyttelijätkin paikalla.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share

Aikalisä

Niin hurahti neljä viikkoa. Juuri kun pääsi alkuun piti lopettaa. Viimeinen viikko huipentui koko jutun läpimenoon, jonka jälkeen söimme jäätelöt ja läksimme kotiin. Nyt juttu muhii alitajunnassa kesän ajan ja elokuussa pääsemme harjoittelemaan päänäyttämölle.

nhp
Lähes koko työryhmä.

Perjantain läpimeno järjestettiin mm. sen takia, että työryhmän tekniikan edustajat näkevät mitä me näyttelijät olemme saaneet aikaan. Esimerkiksi valosuunnittelija Hannu Suutari näkee näyttelijöiden asemia eli missä kohtaa lavalla kukin seisoo missäkin tilanteessa. Toki kaikki asemat tulevat vielä monta kertaa muuttumaan, mutta jotain hahmotelmaa sieltä ehkä pystyy näkemään. Ja ainakin kohtausten tunnelmaa pystyy jo aistimaan. Myös pukusuunnittelija Satu Suutari näkee läpimenoissa miten näyttelijät liikkuvat eli mitä puvuilta vaaditaan, äänisuunnittelija Timo Pönni kuulee kappaleet näyttelijöiden laulamina ja kampaaja-maskeeraja Liisa Sormunen pääsee jatkamaan omaa suunnitteluaan sekä peruukkien ja viiksien tekoa ym. Samalla läpimeno myös videoitiin, jotta taltioinnilta voi syksyllä tarkistaa yksityiskohtia.

Ja vaikka kaikki tietävät että kyseessä on TODELLAKIN harjoitus ja että käsissä on raakile ja että työryhmä ei ole arvostelemassa vaan katsomassa läpimenoa oman työnsä läpi, niin silti se aiheuttaa paineita. Koska oma toive on, että olisi jo valmis, kun ei kuitenkaan ole. Oman keskeneräisyyden sietäminen kuuluu työkuvaan.

Läpimenon jälkeen olo oli ontto. Päällimmäisenä oli harmitus. Harmitus siitä ettei kohtauksia oltu ehditty harjoitella lisää, sillä tämä viikko keskityttiin lauluihin ja tansseihin. Vaikka kuinka olin paukuttanut tekstiä päähän ja miettinyt kohtauksia kotona, niin yksin tätä työtä ei pysty tekemään vaan tilanteet täytyy saada rakentaa vastanäyttelijöiden ja ohjaajan kanssa.

Läpimeno oli kuitenkin tärkeä. Se on varma. Siinä näki miten energiaa täytyy säästää matkan varrella jotta jaksaa loppuun saakka. Samoin näkee jo vähän pitkää linjaa eli mitä asioita pitää näytellä missäkin kohtauksessa niin etteivät motiivit unohdu matkan varrella. Koko ajan ei tarvitse alleviivata roolihenkilönsä mielentilaa vaan sitä täytyy annostella niin, että katsoja pysyy kärryillä siitä mitä henkilön päässä tapahtuu.

Nämä yliheitot ovat siitä mukavia että kesä on kuin aikalisä jonka aikana saa etäisyyttä asioihin ja elokuussa pääsee starttaamaan tuoreilla aivoilla. Ja jos joku ihmettelee näyttelijöiden pitkää kesälomaa, niin se johtuu siitä, että talvella teemme kuusipäiväistä viikkoa eli sunnuntai on meidän viikonloppumme.

Matti Leino ja Sinikka Salminen trailerin kuvauksissa
Matti Leino ja Sinikka Salminen trailerin kuvauksissa.

Ihan kokonaan loma ei vielä alkanut vaan maanantaina kuvasimme vielä trailerin teatterin nettisivuja varten. Kuvaukset olivat mahtava tapa lopettaa tämä harjoitusperiodi sillä siitä sai esimakua mitä tuleman pitää, kun kuvauksia varten päänäyttämölle oli rakennettu Eira Lähteisen suunnittelema lavastus. Ja vaikka se ei vielä ollutkaan valmis niin silti näkee jo, että siitä tulee hieno ja tyylikäs. Myös se minkälaisen hahmon puvusto ja kampaaja-maskeeraaja minulle loivat oli jotain ihan käsittämätöntä. En meinannut tunnistaa itseäni peilistä. Kuvasimme musiikki videon Yliannos rakkautta -kappaleelle ja hauskaa oli. Saa nähdä mitä videovastaavamme Veikko Pulli saa materiaalista irti. Jännityksellä jään odottamaan. Niin ja bändikin oli ensimmäistä kertaa mukana. Seuraavan kerran heitä näkeekin vasta muutama viikko ennen ensi-iltaa.

Neljä viikkoa on takana ja mieli on levollinen. Paljon täytyy vielä harjoitella ennenkuin juttu on valmis, mutta aikaakin onneksi on. Olisihan se turhauttavaa jos esitys olisi jo nyt loistokunnossa ja syksyn viikot menisivät peukaloiden pyörittelyksi ja ensi-illan odotteluksi. Luuranko on pystyssä. Syksyllä asetellaan sisuskalut oikeille kohdilleen. Mutta hitsit, miten hieno juttu tästä tulee!

Sinikka Salminen

Jaa:
Share

Miksi pitää harjoitella?

Kolmas viikko takana. Tällä viikolla siirryimme harjoittelemaan musikaalin toista puoliaikaa.

Esityksiä harjoitellaan jotta niitä voi esittää maksavalle yleisölle ja jotta niitä voi toistaa ilta toisensa jälkeen niin ettei esityksen taso heittele. Yleispätevä sääntö on, että mitä helpommalta ja kevyemmältä esitys näyttää, sitä enemmän sen takana on harjoitustunteja. Esityksille on määrätty harjoitusmäärä minimit. Puhenäytelmillä se on 42 harjoitusta ja musikaalissa 60. Yksi harjoitus on n.4 tuntia eli kun tehdään kaksiosaista päivää tulee yhdelle päivälle aina kaksi harjoitusta. Tästä voi nopealla laskutoimituksella tulla siihen johtopäätökseen että tätä käsillä olevaa musikaalia harjoitellaan reilu kaksi kuukautta.

Lasse Sandberg harjoittelemassa laulua
Lasse Sandberg harjoittelee lauluja taustanauhan kanssa.

Musikaalissa on enemmän harjoiteltavia elementtejä kun puhenäytelmässä eli siis laulut ja tanssit. Tällaisessa Broadway-tason musikaalissa elementit ovat todella vaativia. Esimerkiksi laulut jotka ensikuulemalta kuulostavat suht simppeleiltä ovat lähemmin tarkasteltuina hyvinkin haastavia mm. rytmityksiltään. Eli näiden biisien harjoittelemiseen on oikeasti käytettävä aikaa. Ne eivät tule ilmaiseksi.

Turvallisuus on myös yksi syy miksi harjoitellaan. Kaikki kantamiset, lyönnit ym. täytyy harjoitella hyvin tarkasti ettei esityksessä tapahdu vahinkoja. Toistoja tulee harjoituskaudella satoja ja esitykset päälle. Yhden tai kahden kerran tehty esim. selkää väärällä tapaa kuormittava liike voi vielä mennä, mutta kun sen toistaa pari sataa kertaa niin jossain vaiheessa seinä tulee vastaan. Harjoituskaudella on varmistettava että esiintyjät ovat esiintymiskunnossa vielä viimeisissäkin esityksissä. Kun liikeradat on tehty tarkasti ne voi tehdä hallitusti myös silloin kun jännittää tai on esityskierrokset päällä. Harjoitus vaiheessa mustelmilta harvoin säästyy, kun asioita ei vielä ole lyöty lukkoon. Ja pienenä juonipaljastuksena voin kertoa, että tässä jutussa käytetään myös oikeaa tulta. Se onkin oma episodinsa, joka täytyy harjoitella erityisen tarkkaan.

Turvallisuudesta on kyse myös silloin jos näyttelijällä on jotain liikkumiseen vaikuttavia vammoja kuten esim. polvivammaisin näyttelijämme Katariina. Katariinan molemmat polvet ovat hajonneet niin, että polvea paikallaan pitävät tukirakenteet ovat revenneet tai puuttuvat kokonaan esim. eturistisiteet molemmista polvista. Tämä on otettava harjoitusvaiheessa huomioon. Kaikki tanssit on tehtävä niin, että ne on mahdollista tanssia myös huonoina päivinä jolloin pelkkä käveleminen tekee kipeää.

IMG_7128 IMG_7127

Koreografi Jens (oik.) ohjaa Emppua.
Koreografi Jens Walentinsson (oik.) ohjaa Emppu Jurvasta.

Toisto on tämän ammatin suola, sokeri ja pippuri. Monesti sanotaan, että näyttelijän ammatti on mielenkiintoista koska kaikki päivät on erilaisia. Joo, onhan se tavallaan totta, mutta sitten taas toisaalta missä muussa ammatissa työkaveri sanoo joka päivä täsmälleen samat asiat, aika usein täsmälleen samassa järjestyksessä, samoja äänenpainoja ja taukoja käyttäen. Toistoa, toistoa, toista. Toki esityksissä on aina eri yleisö ja eri viritys ja asiat voivat muuttua ja niiden pitääkin muuttua, mutta pohjimmiltaan kyse on toistosta ja siitä miten esityksen saa silti pidettyä elävänä ja hengittävänä. Kohtauksen runko pysyy samana ja mitä varmemmin se on harjoiteltu, sitä enemmän sen varaan voi heittäytyä ja elää tilanteen mukana.

Tarkoitukseni on kirjoittaa tänne blogiin koko harjoituskauden ajan aina ensi-iltaan saakka. Kerran viikossa tai riippuen siitä miten paljon sydäntä pitää purkaa. Harjoituskauteen mahtuu aina erilaisia vaiheita. Jossain vaiheessa täytyy vaipua syvään epätoivoon jotta sieltä voi taas nousta ylös ja jossain vaiheessa juttu ei enää etene ennenkuin sille saadaan yleisö.

Kaikki mitä kirjoitan on omia mielipiteitäni ja voin olla (ja todennäköisesti myös olen) monissa asioissa täysin väärässä.

Sinikka Salminen

Jaa:
Share

Läpimeno

Tänään torstaina meillä oli iltaharjoituksessa tiedossa ensimmäisen puoliajan läpimeno.

IMG_7106

(Kuvassa Liisa Peltonen ja Matti Leino)

Päätettiin, että ei puhuta edes läpikahlauksesta vaan käydään vain kaikki kohtaukset läpi siinä järjestyksessä kuin ne plarissa ovat, sillä läpimeno voi näyttelijän korvaan kalskahtaa turhan jännittävältä tässä vaiheessa, kun kaikki asiat ovat vielä niin kovin hatarasti muistissa.
Harjoitukset tapahtuvat siis edelleen harjoitushuoneessa, joka on samankokoinen kuin päänäyttämö, mutta siinä kohtaa missä päänäyttämöllä alkaa yleisöpenkit, niin harjoitushuoneessa vastassa on seinä. Kulkuja eli ns. sisäänkäyntejä joista on pääsy näyttämölle, on merkkaamassa teipit lattiassa. Lavasteita on käytössä vasta muutamia esim. sänky, pöytä, divaani, puhelinkoppi. Harjoitusvaatteet ovat ihmisten omia eli miehillä yleensä verkkarit ja T-paita, naisilla ehkä trikoot, hame ja paita. Puvustolta olemme saaneet harjoituskenkiä käyttöön. En esim. itse käytä juurikaan korkokenkiä arkielämässäni, mutta näyttämöllä niitä joutuu lähes aina pitämään. Sen takia on tärkeä saada heti alussa oikeanlaiset kengät, että oppii kävelemään niillä. Ne vaikuttavat olennaisesti roolihahmon ryhtiin ja rytmiin. Myös tanssit on hyvä harjoitella oikeilla kengillä, jotta mm. naiset oppivat kannattelemaan itseään korkojen päällä. Niin ja omat tukat ja omat naturellit naamat. Ja loisteputki valossa. Teatterin glamouri on siis tässä harjoitusvaiheessa hyvin kaukana.

IMG_7104

(Kuvassa Sinikka Salminen ja Katariina Kuisma-Syrjä lauluharjoituksissa)

Mutta kas, harjoitus kantaa hedelmää. Reilun tunnin aikana täräytimme harjoitussaliin yllättävän toimivan ensimmäisen puoliajan. Ihmiset olivat tehneet ihan mielettömiä harppauksia eteenpäin ja kohtaukset toimivat jo nyt, näinkin lyhyen harjoitusajan jälkeen, ihan todella todella hyvin. No, sen lisäksi, että ihmiset ovat huiman taitavia, se kertoo muunmuassa siitä, että kohtaukset on huippu hyvin kirjoitettu. Ja kohtauksia rytmittää musiikkinumerot, jotka kuulostavat nekin jo todella hyviltä, vaikka bändinä toimii tällä hetkellä yksinään kapellimestarimme ja hieman epävireinen piano.

Olin niin hämmästynyt siitä miten hyvin tämä juttu toimii jo nyt, etten läpimenon jälkeen oikein tiennyt miten päin istua tai seistä tai mitä sanoa.

Höh.

Ihanaa olla taas töissä.

Jaa:
Share

Kaaos

Olen ollut niin kauan poissa teatterilta, ensin vuorotteluvapaalla ja lähes heti perään äitiyslomalla, että nyt täytyy uudestaan oppia tämä teatterilaisten rytmi eli päiväharjoitukset klo 10-14 ja iltaharjoitukset klo 18-21.30. Kaksiosainen päivä. Ja tottuuhan siihen. Kaksiosaiseen työpäivään. Kaikkeen tottuu. Neljä tuntia on juuri hyvä aika tehdä luovaa työtä. Sitten pääsee kotiin. Jeeeee. Ja illalla uudestaan. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että neljä tuntia siinä välissä eli päivätauko, olisi jotenkin lomaa ja että olisi vapaalla. Ei. Se tarkoittaa sitä että pää prosessoi. Biisit soivat päässä lakkaamatta ja kohtaukset välähtelevät mielessä. Se ei ole millään tavalla organisoitua ajattelua (ainakana minulla) vaan pelkkää kaaosta. Sekavaa. Ajatukset pomppii asioista toiseen:

Pitäisikö se taimaus tehdä sittenkin niin? Jos en pitäisikään siinä kohtaa taukoa vaan jatkaisin heti suoraan repliikin loppuun. Siinä kohdassa voisin heittää takin Johannan päälle. ”Valehtele voi kulta minkä voit, uskottele sun vielä oon…”. Ohjaaja sanoi, että positiivisen kautta. ”Mä tiedän. Mun tarttee vaan nopeasti puhua Ivanin kanssa…” Ensimmäisen fraasin voisin laulaa ammattimaisesti. Voikohan sen hedelmäkorin tiputtaa lattialle? Pitää pyytää Maippia tönäisemään oikein kunnolla niin saan siitä hyvän iskun.

Loputon kakofonia korvien välissä ja samaan aikaan tekee perheelle ruokaa ehkä vähän imuroi ettei taaperoikäinen lapsi syö eilispäivän ruoan jäänteitä keittiön lattialta, käy kaupassa, juo kahvia, vähän nukkuu että jaksaisi pysyä hereillä puoli kymmeneen sillä äitiyslomalla olen mennyt nukkumaan viimeistään yhdeksältä ja juuri kun vähän rauhoittuu niin sitten pitääkin sännätä takaisin töihin. Iltaharjoituksen jälkeen ei kykene enää kuin tuijottamaan lahnana televisiota.

Toisaalta se on juuri tämä kakofonia jota olen kaivannut olessani poissa töistä. Sillä se hetki, kun hypätään ensimmäisen kerran plarien eli käsikirjoitusten kanssa näyttämölle, on totaalista kaaosta, ylivirittynyttä ja hermostunutta. Itse ainakin mielelläni haluaisin tehdä heti valmista (mikä ei tietenkään ole mahdollista). Omassa päässä on valmiina jonkinlainen kohtauksen rytmi mihin pyrkii, mutta vastanäyttelijällä saattaa olla ihan erilainen mielikuva, samoin ohjaajalla, niin ja sillä kolmannella ja neljännellä kanssanäyttelijällä. Siinä ryskäytetään monta liikkuvaa elementtiä yhdessä näyttämölle ja silmät on kiinni plarissa (koska päivätauolla ei ollut aikaa opiskella repliikkejä ulkoa) toisessa kädessä on käsilaukku ja sieltä pitäisi kaivaa juuri oikealla hetkellä tupakka tai käyntikortti ja antaa se vastanäyttelijälle juuri oikealla hetkellä ja sitten on se kolmas vastanäyttelijä ja neljäs vastanäyttelijä. Niin ja nyt lähtee biisi (se biisi jota on tänä aamuna ensimmäisen kerran harjoiteltu, jonka rytmitykset on itseltä vielä aivan hukassa) ja niin edespäin.

Sitä se on. Kaaosta.

Ja sitten siellä pitäisi säilyttää oma mielenrauha. Muistaa että jossain vaiheessa asiat selkiintyvät. Jossain vaiheessa osaan repliikit ulkoa. Jossain vaiheessa biisitkin tulee selkärangasta. Jossain vaiheessa pystyy katsomaan vastanäyttelijäänsä silmiin. Jossain vaiheessa pystyy jopa kuulemaan mitä vastanäyttelijä sanoo.

Tässä harjoitus vaiheessa pelkkä lavalla seisominen on hankalaa. Muun muassa siksi, että on korkokengät jalassa ja on yhtäkkiä seitsemän senttiä pidempi. Huimaa. Kun ei yhtään ole vielä roolihenkilönsä nahoissa. Olo on kuin peuralla ajovaloissa.

Silti ensimmäisen viikon jälkeen en ole epätoivoinen. Jotain hahmotelmaa on syntynyt. Olemme olleet sitäpaitsi hyvin ahkeria. Ensimmmäinen puoliaika on yhtä kohtausta lukuunottamatta kahlattu läpi lauluineen ja tansseineen. Nyt jo näkee että tästä tulee timanttinen juttu. Niin ja se ensi-iltahan oli todellakin vasta syyskuussa ja niitä paineitakin piti ottaa vasta syssymmällä…

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share